KULTTUURIMATKOJA JOKAISELLE

Töölöläisen Kulttuurikerho ry - Kulttuurimatkoja JOKAISELLE

Olemme kulttuurimatkoja markkinoiva ja järjestävä, voittoa tavoittelematon yhdistys. Yhdistys on rekisteröity 1995. Jäsenyys ei edellytä töölöläisyyttä, vaan kaikki kulttuurimatkoista ja toiminnastamme kiinnostuneet ovat tervetulleita jäseniksemme. Mukana onkin jäseniä Töölön lisäksi myös Helsingin muista kaupunginosista sekä esimerkiksi Espoon ja Vantaan alueelta.

Johtoajatuksena on järjestää tasokkaita kulttuurimatkoja ja tapahtumia sekä huolehtia matkalaisten hyvinvoinnista matkan aikana. Osallistuminen ei edellytä kerhon jäsenyyttä, mutta jäsenet saavat etuja hinnoissa. Tällä sivustolla julkaistaan helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa Töölöläinen -lehden Kulttuuriviesti -sivu.

HELPPO LÄHTEÄ MUKAAN

Matkoille osallistuminen on tehty matkailijoille mahdollisimman helpoksi: ohjelmat on suunniteltu ja ilmoitettu etukäteen ja hintoihin sisältyy puolihoito, sekä matkanjohtajan palvelut. Näin matkallelähtijän huolehdittavaksi jäävät vain ilmoittautuminen ja maksu, lähtöpaikalle saapuminen, sekä ohjelman ulkopuolella mahdollisesti tehdyt toiminnot.

TOIMISTO KESKEISELLÄ PAIKALLA

Töölöläisen Kultuurikerhon toimisto sijaitsee Eino Leinon katu 4. 00250 Helsinki, Töölön raitiovaunuhalleja vastapäätä, kulkuyhteydet ovat hyvät. Käynti toimistoon suoraan kadulta. Käykää talossa!

Kulttuurimatkat – elämyksiä yhdessä

Töölöläisen Kulttuurikerho ry järjestää monipuolisia kulttuurimatkoja, jotka vievät osallistujat mielenkiintoisten kohteiden äärelle ympäri Suomea ja maailmaa. Matkoillamme pääset kokemaan taidetta, historiaa, musiikkia ja teatteria, samalla tutustuen uusiin ihmisiin ja nauttien mukavasta yhdessäolosta.

Kulttuurimatkat on suunniteltu kaikille kulttuurin ystäville – olitpa kokenut matkailija tai ensikertalainen, löydät ohjelmasta elämyksiä ja inspiraatiota. Asiantuntevat oppaamme huolehtivat sujuvasta matkakokemuksesta, jotta voit keskittyä nauttimaan matkan jokaisesta hetkestä.

Liity mukaan seuraavaan kulttuuriseikkailuun ja tuo arkeesi uusia elämyksiä, eläviä tarinoita ja unohtumattomia hetkiä!

LIITY JÄSENEKSI

TAPAHTUMAKALENTERI

Muistathan hoitaa vuoden 2025 jäsenmaksusi 30 € tilillemme FI 66 1011 3000 2536 65. Viite 1122.

Näin mahdollistat mielenkiintoisten matkojen toteuttamisen jatkossakin. Kiitos!

11.12.2025 KURKISTUS OOPPERAN KULISSEIHIN
Opastetulla kierrroksella näemme Oopperatalon arkea ja huomaamme, miten paljon erlaista osaamista kätkeytyy onnistuneen esityksen taakse.

Kierros alkaa Töölönlahden sisäänkäynnin puolelta lipunmyynnin aulasta (Alfonsin aula).

Lounaan nautimme maineikkaassa Trattoria Sognossa.

Kokoontuminen klo 10.30 Oopperatalolla, Töölönlahden sisäänkäynti

Hinta 55,00 €

26.-27.2.2026 Tyynnä kyntää aurallansa- matka satakuntalaiseen sieluun Pori, Eurajoki, Rauma

26.2,
Lähtö Kiasmalta klo 09.30
Lounaan nautimme Kauttuan ruukinkartanossa klo 12.00 ja kuulemme tarinoita alueen historiasta.

Iltapäivällä saavumme
Poriin ja tutustumme Porin taidemuseoon opastetusti.

Taidemuseo on perustettu vuonn 1981. Peruskokoelmana on Maire Gullichsen- säätiön kokoelma.

Vierailu Juselius mauseleumissa selviää marraskuun aukana.

Majoittuminen Sokos hotelli Satakuntaan.

Illalla teatteriesitys Porin teatterissa  näytelmä Mummola
klo 19.00.

Mummola on elämänmakuinen ja tragikoominen tutkielma perheestä ja suvusta juhlapöydän äärellä.

27.2.
Tutustuminen Olkiluodon ydinvoimalaan, Eurajoella

Ydinvoimala sijaitsee Olkiluodon saarella ja sen omistaa Teollisuuden Voima Oyj. Laitoksella tuottaa sähköä kaksi 890 megawatin kiehutusvesireaktoria.

10.30 Kahvi/tee ja suolainen pala. Yhtiön esittely

11.30 Aluekierros. Vierailu voimalaitosjäteluolaan.

13.00 Tutustuminen Sähköä uraanista- tiedenäyttelyyn.

Mukana vierailulla tulee olla voimassa oleva henkilöllisyystodistus, passi, ajokortti tai kuvallinen Kela-kortti.

14.15 Lounas Villa Talbo, Rauma

15.30 Vanha Rauma opastettu kävelykierros

Vaha Rauma valittiin Unescon maailman perintöluetteloon vuonna 1991. Alue koristeellisine puutaloineen ja idyllisine katunäkymineen on esimerkkinä elävästä ja hyvin hoidetusta pohjoismaisesta puukaupungista.

17.00 Lähtö kotimatkalle. Perillä n.21.00.

Hinta 410,00 €/jäsen, 440 €/ ei jäsen, 1-hengen huuone 39 €
Varausmaksu 100,00 €

Tarkempi ohjelma toimistosta

24.1. 2026 KÄRPÄSET
Tampereen Työväenteatteri

Äidin hautajaisissa veljekset kohtaavat, mutta puhuvat ohi.
Kärpäsen veljeksiä yhdistävät lapsuuden leikit ja muistot, mutta aikuisena elämä on kulkenut tyystin erilaisia polkuja- toisella bussikuskina, toisella oopperatähtenä.

Sirkku Peltolan uusin näytelmä on merkityksellinen tarina toisensa löytävistä veljeksistä sekä siitä, mikä elämässä on todella arvokasta.

Vain kolmen ketterän näyttelijän varassa näyttämölle syntyy niin riehakas farssi, ooppera, entisten nuorten sävellahja ja silmänkääntöjen kavalkadi, että yleisö on myyty.

Ohjaus Sirkku Peltola rooleissa Martti Suosalo, Aimo Räsänen ja Petra Ahola
ennakkomaksu 50 €/ hlö
tiedot toimistösta

8.3.2026 DON CARLOS Tampere -talossa

Tampereen Ooppera tuo Tampere- talon Ison salin lavalle Giuseppe Verdin mestariteoksen Don Carlos.

Yksi oopperakirjallisuuden merkittävimmistä ja esitetyimmistä tarinoista kertoo kuningasperheen kolmiodraamasta ja kietoutumisesta kirkon valtaan.

Tosielämän henkilöistä ammentavassa oopperassa Espanjan nuori prinssi Don Carlos (Tuomas Katajala) on rakastunut Elisabethiin (Marjukka Tepponen), mutta kohtalo ja politiikka vievät naisen hänen isänsä, kuningas Filip ll:n (Mika Kares) puolisoksi.

Teosta pidetään Verdin monipuolisimpana, ja se tarjoilee yleisölle oopperahistorian kauneimpia aarioita ja duettoja sekä komeita kuorokohtauksia.

Musiikin johto Giancarlo Andretta
Ohjaus Tuomas Parkkinen
Tampere Filharmonia orkesteri
Tampereen oopperan kuoro

hinta 275 €/ jäsen, 295 €/ ei jäsen

21.3. 2026 ANNA KARENINA Kotkan teatteri

Anna Karenina on yksi maailman tunnetuimmista klassikoista. Se avaa meille huikean näkymän sisäistettyihin malleihin, jotka hallitsevat elämäämme, ja kysyy onko meidän mahdollista vapautua ja jos on, millaisella hinnalla.
Pasi Lampelan uusi raikas näyttämösovitus tuo tarinan meidän aikaamme.

Tolstoin henkilöt etsivät onnea ja vastauksia elämän kiperiin kysymyksiin. He etsivät itseään, toisiaan ja paikkaansa maailmassa.
Avioliittoonsa ja elämäänsä tyytymätön Anna tekee uhkarohkean valinnan ja riskeeraa kaiken - miten hänen käy?

Luvassa on tyylikäs, ajassa hengittävä klassikkotulkinta intohimosta ja väistämättömistä ristiriidoista.
Nimiroolissa nähdään valloittava Ella Mustajärvi.

Tiedot toimistosta

7.5.2026 ELÄMYKSELLINEN KIRKONKELLOMUSEO

Suomen Kirkonkellomuseo on rakennettu vanhalle maatilalle Lapinjärven Kimonkylään. Idean takana on Supavit Nummelin, joka on yksi Suomen viidestä kirkonkelloteknikosta.
Kierros alkaa kirkonkellokonsertin 32 kellolla. Ne painavat jopa 5,5 tonnia. Sarja on pienoiskoossa Laatokan Valamon kellosarja.
Tilalta löytyy yli 1500 erilaista ja – kokoista vaskikelloa. Kaikkia kirkon kelloja saa soittaa!
Museokierroksen jälkeen lähdemme teräspyörän voimin liikkeelle kapearaiteiselle rautatielle. Rata on noin kilometrin mittainen.

Vierailu jatkuu Pyhän Kohtaamisen kappeliin, josta löytyy kolmet urut. Kuulemme soinnukkaan urkuhetken ja syvennymme hetkeksi kirkkourkujen kiehtovaan maailmaan.

Lounaan nautimme Strömforsin ruukkikylässä Ruotsinpyhtäällä.
Lähtö Kiasmalta klo 10.00
hinta 195 €/jäsen, 225 €/ ei jäsen

Savonlinnan oopperajuhlat 2026

15.-16.7.2026 Madama Butterfly
Puccinin riipaisevan kaunis musiikki ja Butterflyn traaginen rakkaustarina koskerravat syvältä. Henry Akinan ohjaus korostaa sydäntäsärkevästi oopperan sankarittaren nuoren geisha Cio-Cio-Sanin maailman romahtamista. Rooleissa mm. Sija Aalto ja Antony Ciaramitaro.

29.-30.7.2026 Norma. Konserttiversio
Bellinin Norma on bel canton mestariteos, joka tunnetaan valtavasta tunnevoimastaan ja virtuoottista laulutekniikkaa edellyttävistä melodioistaan. Norman roolissa debytoi maailmantähti Lisette Oropesa,

Oikeudet muutoksiin pidätetään.